Pilkistän elämän alta

 

 

Olen vajonnut jonnekkin hyvin pohjalle.

Jokainen vastoinkäyminen saa minut itkemään,

vaikka se ei olisi edes suuri.

Se ei ole suuri,

mutta silti se sattuu.

 

 

 

Alkoholi maistuu entistä enemmän, tänäänkin tuli otettua vhän, mutta ei humalaan asti päästy.

Eilisen vietin krapulassa, ja ennen eilistä alkoholi oli paras ystäväni.

 

 

 

Minä olen menettänyt Liljan kokonaan.

Emme ole oikeastaan tekemisissä enää yhtään.

Oikeastaan, en ole tekemisissä kenenkään kanssa.

 

 

 

Aika surkeaa.

 

 

 

Mahtaako Reta enää jaksaa elää?

Voisiko Reta kuolla pois jo?

 

 

 

Voisi.

 

 

-Reta

Jos mä nyt kuolisin

 

 

Monet pienet askeleet voivat jäädä viimeisekseni tällä matkalla.

Olen luovuttamassa.

Olen luopumassa.

Eikä kukaan huomaa mitään.

 

 

 

Voinko todella jättää tämän kaiken.

..Minkä kaiken?

Ei ole MITÄÄN KAIKKEA.

Joten..

 

 

 

On vain yksi joka tarvitsee minua.

 

 

Kultaiset hiukset silmilläni kertovat, etten tahdo enää nähdä.

Silti ruskeat silmäni ovat vielä auki.

Ne räpsyttelevät hiusteni lomassa, avoinna.

Niihin sattuu.

Ehkä suljen ne.

 

 

Minä suljen ne.

 

 

 



-Reta

Meidät erotti maailma

 

 

 

"Viimeinen potku!"

"SE torjutaan!"

 

 

Minä olen onneton nykyään.

En ole kirjoitellut tähän blogiin mitään aikoihin, olen käyttänyt sitä toista.

Sitä toista, jonka kaikki tietävät,

myös nykyinen 'poikaystäväni'.

 

 

Jos kirjoittaisin sinne, miltä minusta tuntuu..saisin päälleni hirmuisen kysymys aallon.

En halua.

En jaksa sitä, että aina joku huolehtii.

Mutta silti on pakko purkaa tämä kaikki jonnekkin.

 

 

Minulla ei ole enää sitä tärkeintä, joka minulla oli vielä kuukausi sitten.

Jaoimme kaiken, ihan kaiken, mutta nykyään emme enää mitään.

Olen menettänyt hänet

mutta onhan minulla Lilja.

Lilja, JOKA EI ENÄÄ RAKASTA MINUA.

 

 

Olen ruma.

Olen inhottava ja epämiellyttävä.

Kaikki vihaavat minua.

Kaikki paitsi eräs, josta minä en jaksaisi enää välittää.

Ja miksi en jaksaisi?

Koska olen rakastunut toiseen.

 

 

Se ei loppunutkaan niin helpolla

 

 

 

Kuuma kesä ja sä et voi pitää t-paitaa.

Miksikö?

Koska siitä seuraisi törkeää vittuilua.

 

 

En ole kirjoittanut pitkään aikaan, mutta tuskin kukaan minä täällä kaipasikaan.

Eihän tätä melkein kukaan lue.

Eihän näitä kirjaimia melkein kukaan näe.

Ei ole ketään, jota kiinnostaisi.

 

 

"Kaaduin ja oksa raapaisi kaulaani".

Ei se niin ole, älkää uskoko minua.

Valehtelen minkä kerkeän, älkää uskoko minua.

Yöllä heräsin siihen, kun luulin, että kuristan itseäni edelleen.

Oikeasti kaulassani on vain 10 cm pitkä naarmu, joka muistuttaa minua eilis illan tapahtumista.

 

 

Sitä olen miettinyt, että miksi en kuollut?

Onko minulla muka vielä jokin asia täällä koettavana?

Kuolema?

 

 

Ympäristö oli todella suotuisa minulle.

Järvi, kostea ranta, auringon lasku.

Pieni humala.

Ja kännykän kuulokkeet.

Hiukan voimaa ja kieputusta kaulan ympärille.

Kiskaisuja, vetoja, hengityksen köhisemistä.

Ja kaatuminen maahan.

 

 

Ja elämä.

Elämä eilisen muiston kanssa.

Elämä sen asian kanssa, missä en onnistunut.

Missä minä nyt onnistuisinkaan?

En elämässä, enkä kuolemassakaan.

p.s. kurre ja pingu ovat historiaa, siksi olen ottanut heidät pois listalta

 

-Reta



Monster don't sleep

Se osuu ikkunaan.

Se putoaa lattialle.

Hyi helvetti.

 

 

 

Istun olohuoneen sohvalla.

Välillä nousen hetkeksi seisomaan ja katson ulos.

Tahdon pois tästä huoneesta,

mutta tiedän, että en voi lähteä.

Jalkani eivät kanna minua ulos asti.

 

 

 

Pari edellistä päivää on oikeastaan vaan mennyt sängyssä maatessa.

Minä en ole jaksanut nousta ylös.

Tänään minä jaksoin.

Tänään minä olen itsestäni ylpeä,

edes hetken.

 

 

 

Vapisevat jalkani, vapisevat käteni.

Rojahdus takaisin sohvan uumeniin.

Minä en ole vielä valmis

astumaan

tuohon keväiseen ulkoilmaan.

Minä en ole vielä valmis

ottamaan

askelta aurinkoon.

 

 

 

Tahdon pois tästä huoneesta,

mutta jalkani eivät kanna minua ulos asti.

Olen vankina

tässä huoneessa.

Jalkani eivät kanna minua aurinkoon.

 

 

-Reta

Viillot kaukaiset jäävät maisematta

Parin tunnin päästä lähden Pingulle.

Vatsaani kipristää.

Olen jännittynyt.

 

 

Selailin tämän viikon seiskaa.

Siellä oli XL-kokoisia naisia.

Kaunista,

mutta ei niin kaunista, kuin se, mikä on minusta kaunista.

 

 

Marilyn Monroe nauraa paperilla.

Rakas jumala,

anna minunkin nauraa tänään.

Anna minun olla onnellinen tänään,

Marilyn Monroe.

 

 

 

Arvet ovat alkaneet parantua.

Revin pari niistä irti.

Kaunista jälkeä,

kaunista verta.

Hyvin julmaa elämää.

 

 

-Reta



Pingu

Lilja tarvitsi apua.

Minä en voinut auttaa.

Minä vain istuin ja mutustelin jotain, minä mutustelin

ja Lilja itki.

Kurre raivosi minulle eilen.

Meille tuli hirmuinen riita.

Aamulla hän pyysi anteeksi

mutta minä en välitä.

Kurrella ei ole väliä enää.

Sen sijaan eräällä toisella on.

Poika, jonka kanssa Kurrea petin, on sujuttautunut elämääni.

Hän oli elämässäni ennekin, mutta nyt hän on merkittävämpi osa sitä.

Hän on ihastus, ihminen josta minä tykkään.

Ja ihminen, joka tykkää minusta.

Kutsun häntä vaikka Pinguksi, sillä pingviini olisi liian pitkä sana,

eikö?

Tämä kaikki on niin hullua. 

Ja niin väärin.

En voinut auttaa Liljaa

enkä hyväksynyt Kurren anteeksi pyyntöä.

ei Kurren edes tarvitsisi pyytää anteeksi.

Minun tarvitsisi tehdä se.

-Reta