Viillot kaukaiset jäävät maisematta

Parin tunnin päästä lähden Pingulle.

Vatsaani kipristää.

Olen jännittynyt.

 

 

Selailin tämän viikon seiskaa.

Siellä oli XL-kokoisia naisia.

Kaunista,

mutta ei niin kaunista, kuin se, mikä on minusta kaunista.

 

 

Marilyn Monroe nauraa paperilla.

Rakas jumala,

anna minunkin nauraa tänään.

Anna minun olla onnellinen tänään,

Marilyn Monroe.

 

 

 

Arvet ovat alkaneet parantua.

Revin pari niistä irti.

Kaunista jälkeä,

kaunista verta.

Hyvin julmaa elämää.

 

 

-Reta



Pingu

Lilja tarvitsi apua.

Minä en voinut auttaa.

Minä vain istuin ja mutustelin jotain, minä mutustelin

ja Lilja itki.

Kurre raivosi minulle eilen.

Meille tuli hirmuinen riita.

Aamulla hän pyysi anteeksi

mutta minä en välitä.

Kurrella ei ole väliä enää.

Sen sijaan eräällä toisella on.

Poika, jonka kanssa Kurrea petin, on sujuttautunut elämääni.

Hän oli elämässäni ennekin, mutta nyt hän on merkittävämpi osa sitä.

Hän on ihastus, ihminen josta minä tykkään.

Ja ihminen, joka tykkää minusta.

Kutsun häntä vaikka Pinguksi, sillä pingviini olisi liian pitkä sana,

eikö?

Tämä kaikki on niin hullua. 

Ja niin väärin.

En voinut auttaa Liljaa

enkä hyväksynyt Kurren anteeksi pyyntöä.

ei Kurren edes tarvitsisi pyytää anteeksi.

Minun tarvitsisi tehdä se.

-Reta

Sotanorsun aatteita

 

 

 

Olen taas koko illan katsellut hemaisevan laihoja ihmisiä.

luurankoja.

Tahdon heidän jalkansa,

heidän vatsansa.

 

 

 

 

En pysy paikoillani.

Minusta on tälläkin hetkellä todella hankalaa istua tietokoneen ääressä,

kun tiedän, että voisin ravata olohuone-keittiö väliä.

Sitä on tänään tullut ravattua, vaikka en ole kummassakaan tilassa mitään tehnyt.

 

 

 

Palelen, mutta se ei haittaa.

Minuun koskee, mutta se ei haittaa.

Olen ansainnut tämän kaiken.

Olen niin hirveä ihminen.

Olen ansainnut tämän kaiken.

 

 

 

Ansaitsen kaiken, mikä ei ole mielestäni mukavaa.

Miksi?

Koska olen niin hirveä ihminen.

Jonkun mielestä liian laihat jalat ovat hirveät.

Liian laiha vatsa on hirveä.

 

 

 

Minusta ne ovat kauniita.

Eivät ne ole liian laihoja,

ne ovat kauniita.

Mutta minä en ansaitse kauneutta,

siksi näytänkin sotanorsulta.

 

 

 

Minä näytän sotanorsulta.

 

 

-Reta

Anna ihminen

Herra,

sydän palelee,

sielu jäätyy,

liukastelen

ja kompuroin,

olen yksin.

 

 

 

Herra,

anna joku, joka lämmittää,

joku, joka täyttää tyhjyyden,

joku, joka tukee,

joku, joka nostaa ylös.

 

 

 

Herra,

anna minulle ihminen,

joka rakastaa minua

ja jota minä saan rakastaa.

 

~Irja Aro-Heinilä, Taivas täynnä sanoja, 2009

 

 

Joskus rukoilin tuota päivittäin.

Tänään minusta tuntui siltä, että en ansaitse ketään tuollaista.

Mitä minä oikein elämältä enää odotan?

 

 

-Reta

 



vieri vesi, vieri

Yritin äsken keskustella Kurren kanssa.

Puhuimme niitä näitä, Kurre vaikutti onnelliselta.

Emme vain enää seurustele.

Erosimme Kurren kanssa sunnuntai iltana.

Yritimme puhua eilen, mutta siitä ei oikein tullut mitään.

Tänään yritimme uudelleen, ja kyllähän se jo sujui, ainakin minusta.

Koko koulu taitaa tietää tekosistani, miksiköhän?

Eivätkai he tiedä, että minä olen Reta. Tai..

että Reta olen minä.

Kurre haluaisi palata yhteen, minä taas en tiedä, mitä haluan.

Tuntuu epäreilulta sanoa Kurrelle, etten tahdo olla hänen kanssaan.

Minä petin, erosimme enkä halua jatkaa, vaikka hän haluaa. 

Todella ilkeää.

Lilja istui äsken vieressäni ja lohdutti minua.

Puhuimme eilen Facebookissa ja minä itkin. 

Toivoin, että Lilja olisi ollut siinä vieressä.

Tänään hän oli, mutta minä en itkenyt.

En taida koskaan itkeä Liljan nähden.

-Reta

Petos

Tein sen taas, en voi uskoa tätä, tein sen taas.

 

 

 

Kaadoin kurkusta alas kaljaa, siideriä, lonkeroa, jtn, en tiedä mitä, ja sain pääni sekaisin.

Ja sitten oli eräs poika.

 

 

 

Parisänky, suudelmia, halailua ja muuta.

Väärin.

 

 

 

Kaadoin kurkusta alas kaljaa, taas kerran, seuraavana iltana. Toinen pv peräkkäin, ihana olo.

Puhelin soitto, poika kaartaa autolla pihaan.

 

 

Parisänky, suudelmia, halailua ja muuta.

Väärin.

 

 

 

Olen pettänyt kurrea.

Miksi? Koska olen huono sitoutumaan.

 

 

 

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun petin seurustelu kumppaniani. Miksi teen niin?

Enkö ole tyytyväinen?

Tahdonko elämääni jännitystä?

 

 

 

Enkai minä ainakaan tahallaan väärin tee..?

 

 

-Reta

Jumalasta

 

 

 

Patteri humisee taas.

Vatsalla on taas nälkä.

Tällä kertaa myös ulkonaoleva maailma pitää ääntä.

 

 

 

Ulkona on ollut todella tuulista koko illan, tuntuu että katto lähtee kirjaimellisesti päältä. Mietin tuossa äsken, että mistä tuo tuulisuus voisi johtua. Mieleeni tuli vain lause "Ehkä jumala on vihainen".

 

 

 

Voikohan jumala olla vihainen? Ja jos voi, niin kenelle hän on vihainen? Mitä se joku on tehnyt, saadessaan jumalan vihaiseksi? Laantuukohan jumalan viha koskaan? Pääseekö jumalan suututtanut taivaaseen? Ehkä.

 

 

 

Olenkohan minä suututtanut jumalan joskus? Olen miettinyt, että se, että olen ajatellut lopettaa elämäni kesken tekemällä itsemurhan olisi voinut hyvinkin suuttuttaa jumalan, sillä jättäisin kesken vain sen, mitä hän on minulle antanut, elämän. Vai olisiko se sittenkin tarkoitus? Jos jumala tahtookin, tai on suunnitellut, sellaisen lopun minua varten. Että kuolisin omasta kädestäni. Tosin se, etten ole vielä tehnyt sitä, voi olla merkki siitä, että se ei ehkä olekkaan tarkoitettua. Vielä.

 

 

 

Myös se, miten olen elänyt elämääni, on voinut vaikuttaa jumalan käsitykseen minusta. Varastelu, pettäminen, valehtelu..kaikki niin turhaa, ja silti tehty. Mutta ehkä sekin on vain kuulunut jumalan suunnitelmaan. Ehkä niin oli tarkoitettua ja ehkä ne asiat vaikuttavat elämääni vielä jossain vaiheessa. Positiivisesti tai negatiivisesti.

 

 

Joku sanoi, että jumala on tämä maailma. Joku sanoi, että jumala on kaikkialla. Joku sanoi, että hän on vanha mies pilvilinnassaan, ja joku, että hän on avaruus tai aurinko. Minä ajattelen häntä sinä miehenä pilvilinnassa. Pääsisinköhän minäkin joskus siihen linnaan?

 

 

-Reta



Lilja ja Kurre

Koulun atk luokka on hiljainen.

Tai ei..yksinäinen.

Vain minä olen sen seurana.

Hyppytuntini kestää puoli kahteen asti. Kun yläasteelaisilla alkaa välitunti, kiidän alas. Haluan tavata hänet..ja hänet.

Toinen hän, on paras ystäväni, voisin kutsua häntä vaikka liljaksi. Miksi lilja? Koska minusta liljat ovat kauniita ja hän on maailman kaunein ihminen. Hän olkoon siis lilja.

Toinen hän on poikaystäväni..tai no "poikaystäväni". En oikein tiedä miksi häntä pitäisi kutsua, sillä me kyllä seurustelemme, mutta emme kuitenkaan seurustele.. tai siltä se ainakin tuntuu. Häntä voisin kutsua vaikka kurreksi. Miksi kurre? Koska hän on oravan näköinen ja orava on liian pitkä sana kirjoitettavaksi. Kurre on paljon helpompi, eikö niin?

Oikeastaan tapasin liljan ja kurren jo tänään. Tulin ulos liljan kanssa, hänellä oli kylmä, yritin lämmittää. Näimme kurren ystävineen, ja kuten eilen kurren kanssa sovimme, me näemme tänään jollakin välitunnilla. Hiippailimme liljan kanssa kurren lähelle..tai "lähelle" on ehkä huono sana, sillä en edes koskenut häneen. Sanotaanko vaikka näin, että hiippailimme kurren näköetäisyyteen.

Kurren kaverit alkoivat kiusoittelemaan häntä ja työntämään häntä lähemmäksi minua. Kurre näytti vaivautuneelta ja minä tunsin itseni vaivautuneeksi. Ja epätoivotuksi.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun tunsin noin. Olemme olleet kohta kuukauden yhdessä ja tapaamisemme ovat melkein aina todella kiusallisia. Yritän lähestyä häntä, ja hän pakenee. Yritän koskettaa häntä, hän huitaisee. Mitä se on? Välttelyäkö?

Siksi en voi kutsua seurusteluamme seurusteluksi. Se ei tosiaankaan ole sitä, se on vain seurustelua. Tai ei, se on "seurustelua". Mitäköhän seurustelu kurren mielestä tarkoittaa? Ymmärtääköhän kurre, kuinka pahalta minusta tuntuu?

-Reta

Ylösalaisin roikkuvat enkelit vilkuttivat minulle

 

 

Gmail vittuilee mulle.

Hotmail vittuilee mulle.

Koko internetti tuntuu vittuilevan mulle.

 

 

En millään meinannut päästä kirjautumaan sisään, kun tietokone väitti, että minulla ei ole oikeutta nähdä sivuani. Ei oikeutta..mitä helvettiä?

 

 

Yritin äsken kirjoittaa jtn järkevää toiselle blogilleni..en vaan saanut mtn aikaan.

Tai olisihan minulla vaikka mitä sanottavanani, mutta ei..en vain voi kirjoittaa sitä sinne.

Olenko todella näin pelkuri? Vai kenties en vain halua avautua niille lukijoille, jotka sitä lukevat.

 

 

Ehkä tunnen heidät liian hyvin.

 

 

Kaikista koomisintahan tässä on se, että oikeat ystäväni lukevat toista blogiani, mutta eivät tiedä tämän blogin olemassa olosta. Tai ehkä tietävät, mutta eivät tiedä kuka täällä kirjoittaa, kuka Reta on. Ja eikös se ole niin, että ystäville pitäis voida kertoa kaikki?

 

 

Ei se niin ainakaan minun kohdallani ole, näköjään kerron mielummin tuntemattomille.

Mutta eikai siitä mitään haittaa ole, eihän?

 

 

Sain eilen uuden purkillisen unilääkkeitä, melatoniinia. Nukahdin melkein heti. Nyt olin ollut pari päivää ilman sitä, ja ne päivät ovat olleet yhtä tuskaa, sillä olen ollut hyvin väsynyt.

Jos nyt saisin taas nukuttua paremmin, kun lääkkeitä taas on.

 

 

Viikonloppu lähestyy uhkaavasti, samalla lähestyy myös ensimmöinen alkoholin käyttö mielialalääkkeiden käytön aikana. En ole juonut yli puoleen vuoteen, ja pitkästä aikaa minua jännittää. Kieltämättä mielessä on käynyt lääkkeiden yliannostuksen ottaminen, mutta en tahdo pilata toisten iltaa. Ja ehkä minulla menee tämä viikonloppu ihan hyvin..toivottavasti.

 

 

-Reta

Joka kuuntelee, nyökyttää päätään, joka säilyi harteilla

 

 

Olen yksin huoneessani ja kuuntelen patterin hurinaa.

Vatsani pitää kummallisia ääniä ja minä hieron sitä.

Sillä taitaa olla hiukan nälkä?

 

 

Hengitykseni on rauhallista.

Päätäni kivistää.

Onko sen ympärillä vanne? Ei, mutta siltä minusta tuntuu.

 

 

Tuo viimeisin asia oli kuin Palefacen kappaleesta, kyllä, minäkin tajusin sen.

 

 

Äsken pyyhin pois ison tekstin, jonka olin kirjoittanu tälle alueelle, jota nyt täytän aivan erilaisella tekstillä. En ollut tyytyväinen, no, mihinkäs minä nyt olisinkaan. En mihinkään.

 

 

Ajattelin kertoa jtn itsestäni, mutta sitten muutinkin mieleni. Minun nimeni ei ole Reta,

ei, minulla on ihan eri nimi. Siinä on enemmän kirjaimia, se ei ole Reta.

Mutta se voisi olla, eikö niin?

 

 

Tuossa hiukan aateitani, nyt ajattelen, että olisiko tuon voinut jättää kirjoittamatta.

 

 

Olen "Reta", bloggaillut jo jonkin aikaa eri käyttäjäntunnuksella ja bloginikin kulkee eri nimellä. Siellä en voinut paljastaa salaisimpia aatteitani ilman, että joku tulisi seuraavana päivänä kysymään "Mitä sä sillä tarkoiti kun sä kirjotit sun blogiin että..". En vain jaksanut sitä enää.

 

 

Päätin aloittaa uuden blogin, tämä kertoo syvimmistä ajatuksistani, niistä ajatuksista, joita en voi kenellekkään ääneen sanoa. En ole kertonut tästä blogista tuttavilleni..ehkä pelkään juuri tuota kyselyä.

 

 

Toivon kuitenkin, että olisi edes yksi ihminen, joka huomaisi tämän. Yksi ihminen, joka voisi jakaa tämän pienen ihmiselämän rinnallani.

 

 

-Reta